24.7.2017

Samistelua

Sanoin joskus aikoinaan miehelle, etten kyllä ikinä ala mitään samisteluvaatteita tekemään kenellekkään. Niin vaan saan taas syödä sanani tässäkin kohtaan. Toisaalta, kun niistä omien kankaiden jämistä saa niin kivasti aina tehty jollekin lapsista jotain.

Täl kertaa tein neuletakit itselleni ja esikoiselle. Kaivoin tämän kankaan Eurokankaan palalaarista viime viikolla. Jo heti kankaan nähtyä esikoinen ilmoitti haluavansa siitä itselleenkin neuleen. Tein ensin neuleen itselleni. Käytin kaavan pohjana Melagnie Knit-kaavaa, joka löytyy Ottobresta. Pääntien leikkasin eritavalla ja pidensin helmaa. Ompelin tämän kasaan yhtenä aamuna, kun lapset leikkivät nätisti. Huolittelut jäi silloin tekemättä, kun jäin miettimään, miten sen saisi paremmin kuin kaavassa. Onneksi jäi silloin tekemättä, kun sain bussissa idean shaalikauluksesta. Leikkasin siis vain kaksi suoraa palaa, ompelin ne yhteen oikeat puolet vastakkain lyhyestä reunasta ja taitoin nurjat vastakkain pitkittäin ja ompelin sen jälkeen neuleen etureunaan tämän kaitaleen. Loppuun vielä huolittelut ja valmis neule. Väriä en saanut näyttämään ihan oikealta kuviin, on oikeasti kirkkaampi ka vihreämpi.



Tytölle tein vastaavalla idealla, mutta valmista kaavaa ei ollut, joten kuosittelin sopivasta tunika-kaavasta. Kaavana siis PaaPiin Kaavakirjan Siiri-tunika ja apuna käytin netistä löytämääni ohjetta. Olisikohan ollut Tehtaamon ohje? Tässä on myös edessä shaalikaulus. Käänteen sijaan laitoin tähän hihansuihin samasta kankaasta tehdyt resorit. Vain helma on huoliteltu kääntämällä. Tästä tuli kiva ja myös eskarilainen pitää tästä varmasti. Tässä kuvassa väri on jo lähempänä oikeaa sävyä, mutta vieläkin vähän liian sininen.


Aikaisemmin olin tehnyt meille jo samasta kankaasta shortsit. Kankaan olin ostanut äitini tunikaa varten, jonka tein juhannukseksi hänelle. Jämistä leikoin ensin sortsit esikoiselle Mekkotehdas Koululaisille-kirjan sortsikaavalla. Tässä kirjassa on kaavat 128 - 170, meidän tyttö käyttää nyt kokoa 122, mutta tämän kirjan sortsit ainakin olivat jo oikeastaan ihan sopivan kokoiset, joten saatan tehdä tästä jotain muutakin. Itselleni tein sitten saman kirjan isoimmalla kaavalla sortsit. Nyt sitten voidaan kulkea samanlaisissa sortseissa esikoisen kanssa. Kuopuksen sortseihin, ei enää riittänyt tämä kangas.


Vielä viimeisenä tein itselleni t-paidan. Se on hyvä seistä aamulla vaatekaapin edessä ja todeta, ettei mulla oo oikeesti yhtään kunnollista tavallista t-paitaa. Seuraavaksi marssin kangaskaapille, käännän ja väännän kankaita. Juoksen alakerran ja yläkerran väliä (yläkerran lattiallehan sitä kangasta ei voinut tietenkään levittää), todeten, ettei tästäkään palasta riitä t-paitaan tai väri ei oo mun värinen ollenkaan. Yhden kankaan lopun lopulta löysin, josta sain just tehty t-paidan itselleni. Siinä tuskaillessa kaavojen kanssa mieskin jo toteaa, et etkö sää voi töistä ostaa tänään kangasta, että saisit paidan, ettei tarvii noin ähertää niiden kaavojen kanssa. Tein töihin tullessa työtä käskettyä ja nyt on valkattu 4 t-paita kangasta itselleni. Sain lopulta aamullakin tehtyä siis paidan. Kaavana Ottobrem Summer Basic ja kangas Kangaskapinan Ponitanssi. Tämä paita on tämmöinen mukavan rento, tästä saa kuosittelemalla, tehty varmasti erilaisia variaatioita, sillä olen tällä kaavalla tehnyt jo aikaisemmin yhden biletopin.



 

3.7.2017

Maximekko kesään ja lahja kummitytölle

Majapuulla oli avoimet viime kuun lopussa ja lähdin siellä vielä käymään työpäivän jälkeen. Mukaan tarttui ainoastaan yksi kangas. Kangas on Lillestoffin modaali-elastaania ja näppituntuma on ihan huikea. Kangas on sileäpintainen, aika painava, mutta todella laskeutuva ja näin kankaan heti maximekkona. Mustassa kankaassa on kultaisen värisiä palmunlehtiä.

Olin aikaisemmin tehnyt maximekon Suuren Käsityö-lehden kaavalla, ihan ok kaava, mutta yläosa oli ehkä aavistuksen liian leveä, tai sitten mulla vaan oli aivan liian iso koko. No en halunnut sitä kaavaa käyttää tällä kertaa, joten pohtimaan uutta kaavaa. Ensin ajattelin käyttää Puuhakaspajan Sarin yläosaa ja siitä jatkaa vapaasti saksien, mutta kaveri vinkkasi Jujunan maximekko kaavasta ja muistinkin, että se kaava löytyy itse asiassa myös omasta kaapista. Piirtelin siis Jujunan Anette-maximekkokaavan koossa 34.



Itse tykkään lopputuloksesta ja tämä kaavakin näyttää jo paremmalta kuin edellinen maximekko.



Yksi kummityttömme vietti myös syntymäpäiviään kuun alussa ja jotain lahjaa toki tuli ommeltavaksi. Käväisin viime kuun loppupuolella Paimiossa, jonne on avattu Ottobren Outlet myymälä. Myymälässä on valikoima Ottobren vanhoja lehtiä eri kielillä ja jonkin verran myös kankaita valmiina paloina. Tuolta myymälästä löysin Lillestoffin Riikinkukkokangasta, josta tuli Ottobren Owl Princess-kaavalla mekko. Tunikan kaveriksi tein vielä legginsit Kangaskapinan yksivärisestä trikoosa. Legginsien kaavana on yksi suosikeistani, Caterpillar Ottobresta. Kummatkin koko 92.