30.1.2016

Jouluksi vaatetta

Ihan alkuun pahoittelut, kun blogi on pitänyt hiljaiseloa. Meille syntyi tyttövauva joulukuun alussa, joten aavistuksen kiirusta on pitänyt kotosalla. 

Kävin joulukuun alussa VauvaV:n kanssa Majapuulla avoimissa ovissa. Tarkoitus oli hakea sieltä vielä muutamiin joululahjoihin kankaat sekä joulumekkoihin meidän perheen naisväelle. Joululahjat tulikin esiteltyä jo  edellisessä postauksessa, tässä vielä meidän mekot. Kankaaksi valikoitui Majapuun Sydän-joustofrotee, pysyy käytössä ihanan pehmeänä.

Oman mekkoni kaava on PikkuPiltin imetysruska, mekko on tehty melkein kokonaan ohjeen mukaan, kauluksen ja helman kuminauhan jätin pois. Helmaan olen kuitenkin jättänyt kujan, joten tarvittaessa kuminauhan saa laitettu kuitenkin sinne. Pääntie on huoliteltu alavaralla, se tekee mekosta jotenkin juhlavamman näköisen.

Neiti A:n mekko on tehty jo tutulla Owl Princess-kaavalla (ob 1/2014). Hihat jätin vähän pidemmiksi ja latoin kuminauhan kädenteille. Kokona tällä kertas 116, kun joustofrotee ei niin paljon jousta kuon trikoo. Pituutta lisäsin helmaan aika paljon, jotta olisi nimenomaan mekko.


 VauvaV:n mekkokaava on myös Ottobrestä, kaavana on Birdie Birdie mekko ja lehden numero on 1/2015. Kerrankin mekko, joka tehty ilman muutoksia. Tähän olisin kaivannut kyllä neppejä pääntielle, mutta nyt ei ollut ylimääräistä aikaa kikkailuihin, koska mekkoa tehtiin aatonaattona, ja oltiin lähdössä samana iltana vielä minun vanhempien luoksi joulunviettoon. Kokona vauvan mekossa on 56. Mukavaa alkanutta vuotta kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti