23.5.2015

Kesävaatteiden aloitus

Käytössä oleva saumuri ei ilmeisesti tykännyt mun ompelujumista, raukkaparka loukkaantui, kun oli kuukauden käyttämättä. Tai siltä ainakin tuntuu, kun oon tapellut tuon saumurin langoitusten kanssa enemmän ja vähemmän viime aikoina. Sain kyllä tehty itselleni sen Puutarhapiilo-tunikan, mutta ei siinäkään ihan täydellinen tikki ollut, mutta sai sillä hetkellä kelvata. Olin suunnitellut jo pidemmän aikaan kesämekon tekoa A:lle ja toki tuo pikku-E tarvitsee myös muutamia kesävaatteita. Meillä tosin on se hyvä puoli, että ne vaatteet, mitkä on olleet A:lla sopivia ekana kesänä (eli 10-12 kk ikäsenä), niin on nyt sopivia Pikku-E:lle, joka on nyt siis 1v6kk. Että näin ne lapset vaan on niin erikokoisia. 


Tähän valitsemaani kesämekkoon tulee rullapäärmettä ja sen sainkin toimimaan oikein loistavasti, mutta, kun olin rullapäärmeellä laittaut hihat, niin sen jälkeen tikki oli koko ajan aivan liian löysää, säädin tikkiä joka suuntaan, langoitin uudestaan, vaihdoin neulat, langoitin vielä pari kertaa. Lopulta sain kuitenkin ommeltua mekon jollain tapaa kasaan ja oli enää viimeistelyä vaille valmis, mutta homma jäi sillä kertaa kesken. Olin ensin ajatellut laittaa vain taitteen helmaan, mutta jotenkin hihojen rullapäärmäys kaipasi myös helmaan sen rullapäärmeen, mutta saumurin tikki oli löysää, edelleen, kun viikon tauon jälkeen vihdoin pääsin taas ompelemaan. Vaihdoin vielä kerran langat, öljysin kaikki mahdolliset välit ennen lankojen laittoa ja sain kuin sainkin tikin taas toimimaan ainakin rullapäärmeessä. 

Tällä hetkellä koneessa on rullapäärmeen asetukset, koska tarkoituksena on tehdä tuosta samasta kankaasta samalla kaavalla vielä toinenkin mekkonen, joten toivotaan, että pääsisin jatkamaan vielä mahdollisimman nopeasti, jotta tuo saumuri ei tykkäisi kyttyrää. Selkeästi se ei ole tykännyt mun jumeista tässä kevään aikana :D Kaavana tuossa mekossa on käytetty Ottobresta löytyvää Seesaw T-paitaa 3.2011-lehdestä. Pidensin helmaa ja käytin siihen apuna toista Ottobren kaavaa FreeStar, tuo FreeStar löytyy lehdestä 1.2015. Kokona on siis 122 (tää on oikeesti todella kapea malli, ainakin meidän tytölle). Mutta lopputulos on kyllä oikein kivan näköinen ja myös tyttö tykkäsi kovasti kesämekostaan. Ei kerrota hänelle, että kaivoin myös aamulla muutaman jo pieneksi jääneen mekon pois sieltä. Kangas tähän mekkoon on Käpyseltä, tätä kyseistä Ninjaprinsessaa en ensin meinannut edes ostaa, mutta Norppa Herra käski ostaa ja onneks sillä kertaa kuuntelinkin miestäni. Punainen resori on Majapuulta.

Toiseen mekkoon sain mahdutettua
tämmöisen isomma Ninjan

11.5.2015

Pikkuista päivitystä

Tässä nyt muutama ompelus, joita on viime aikoina tullut tehdyksi. Kovin paljoa en ole saanut aikaiseksi, kun on ollut pieni muotoinen ompelujumi päällä, mutta ehkäpä tämä tästä pikku hiljaa alkaa taas luonnistumaan.

Meillä mies tykkää käyttää paljon hihattomia paitoja ja olenkin koittanut etsiä hänelle hyvää hihattoman kaavaa. Vanhemmasta lasten Ottobresta löytyi kirjekuoripääntiellä oleva hihaton ja ajattelin kokeilla sitä, jos vaikka olisi hyvä kaava. Onneksi tuo mies on sen verran pienikokoinen, että hänelle käy myös lasten lehdestä koot. Lehti on 3/2011 ja kaava Tools koossa 170 cm. Aavistuksen isommilla saumanvaroilla pitäisi ensi kerralla tehdä, jos käyttää joustocollegea. Tosin tuo kirjekuoripääntie ei ole ihan paras mahdollinen, mutta muuten  hyvän mallinen. Ompeluissa hetken aikaa tuo pääntien ompelu aiheutti harmaita hiuksia, mutta yön yli mietittyä alkoi taas sujumaan.





Kangas on siis joustocollegea ja on ostettu Käpyseltä, musta resori taitaa olla Kankaamosta ostettu ja kuva on tehty silityskalvolla. Tuo kalvokokeilu oli ihan ensimmäinen laatuan ja varmaankin liian kylmällä raudalla tuli painetu, koska tuo kuva on jo nyt lähtenyt pesuissa repsottamaan. Kuvan piirsin itse ja on siis Punisher-elokuvan logo. Silityskalvot on tilattu Iso-Britanniasta MPD:ltä. Tässä resorikanttaukset onnistuivat mielestäni todella hyvin ja olen niihin tyytyväinen.

Siskoni pyysi jo viime syksynä, jos voisin tehdä hänelle trikoosta pipon. Tuli talvi ja unohdin koko pipoasian ja tässä keväällä pääaiäistä ennen tuli taas mieleen tämä asia kummallakin ja piti alkaa mieluista kangasta miettimään. Olimme molemmat messuilla, kun asia tuli mieleen ja koitin mietti mitä mahdollisia kankaita kotona olisi, josta voisi edes harkita. Siskon mieleen oli Majapuulta ostettu digitrikoo. Kyseisestä kankaasta olin jo aiemmin tehnyt legginsit itselleni ja suunnitteilla oli tehdä samaisesta kankaasta myös legginsit A:lle ja ainakin paidan etuosa itselle. Ei auttanut muu kuin leikata nuo omat suunnitelmat valmiiksi ja sen jälkeen laskemaan jääkö kangasta vielä riittävästi. Nyt tuolla laatikossa on edelleen yhdet legginsit leikattuna, kun kukaan ei ole viitsinyt ommella niitä kasaan. Mutta pipoasiaan palatakseni, kangasta oli kuin olikin juuri sen verran, että siitä sai pipon tehdyksi. Suuntaa antavan ohjeen pipoon hain tästä blogista.


Koska olin jo leikannut tuosta Majapuun lehti-kankaasta tunikan etuosan ajattelin aloittaa sitä tunikaa tekemään. Kaavaksi olin valinnut naisten Ottobren New Bohéme-kaavan, josta olen aikaisemminkin tehnyt tunikan itselleni. Lehdistä on siis vain paidan etuosa ja taskupussit. Loppukankaaksi valikoitui Noshin maxiraitaa puuterin ja tiilenpunaisessa raidassa. Raidat on ostettu paikallisen ompeluryhmän kautta. Kangasta ei ollut kovin korkeaa palaa, joten tein suosiolla lyhyillä hihoilla. Pääntien kanttaus ei mennyt ihan putkeen, mutta toistaiseksi saa olla siinä tuommoisena, kun on niskassa se huonosti mennyt kohta. Ehkäpä ensi kerralla jaksaa silittää paremmin trikoon, jota käyttää pääntiellä, niin menee varmasti siistimmin :D


Tuon edellä esitetyn tunikan tein siis pääsiäisenä ja sen jälkeen kestikin pidemmän aikaa, että sain tehtyä yhtään mitään. Kangaspinot sai olla aika rauhassa, kun ei vaan pystynyt leikkaamaan mitään saati ompelemaan. Tilasin joku aika sitten jumista huolimatta Koot.fi-verkkokaupasta Ehta-peruskaavan, Vappuna sain sen vihdoin postista haetuksi ja aloinkin heti piirtämään kaavaa siitä. Tuossa kaavapaketissa on siis kaavat t-paitaan (pitkät ja lyhyet hihat), tunikaan ja mekkoon, lisäksi siinä on myös taskut ja huppu. Tämäkin kangas on ostettu paikallisen ompeluryhmän kautta. Kangas on siis Selian Puutarhapiilo. Jotain väriä tämä kangas kuitenkin kaipasi, joten kanttaukset ja hiharesorit on oranssista resorista. Nyt en ihan varma ole, mistä resori on ostettu joko Majapuulta tai sitten Kankaamosta, määrästä päätellen Kankaamosta. 

Kaava on siis raglan-paidan kaava. Päädyin tekemään tunikan taskuilla. Tai itseasiassa on aavistuksen pidennetty tunika, jotta sain siihen myös taskut mahtumaan. Tykkään kaavasta todella paljon ja varmasti tulee tehtyä vielä useampi vaate tällä kaavalla. Aavistuksen löysä tämä tunika oli s-koossa, joten seuraavan kerran voi kokeille tehdä ilman saumanvaroja niin olisi tyköistuvampi. Hihansuiden resorit leikkasin kyllä jostain aivopierusta johtuen ilman saumanvaroja ja ne ovatkin ehkä aavistuksen tiukat, mutta onneksi pystyy käyttämään. Vihdoin tuntuu, että ompelujumi on selätetty ja nyt on jo uusi projekti saksien alla. Tai itseasiassa, saksitukkin jo projekti on, eli on neulan alla tällä hetkellä. Katsotaan, mitä seuraavaksi sitten ilmestyy tänne.



Tähän loppuun kuva vielä alkuvuodesta esitellystä pianomekosta, Tein siis silloin ystävien häihin mekon, mutta päädyin kuitenkin laittamaan vanhan mekon, ja silloin tämä jäi käyttämättä. Nyt olimme äitienpäivänä ristiäisissä ja pianomekko sai uuden tilaisuuden päästä juhliin. Muutin aavistuksen hihan pituutta ja on nyt huomattavasti parempi. Kaulassa on A:n tekemä koru äitienpäivälahjaksi.