12.3.2015

Renew Mama-projekti

Päätin lähteä mukaan Kototeko-blogin haasteeseen/projektiin, jossa ommellaan vaatteita itselle. Ettei aina sysätä omia vaatteita syrjään ja tehdä lapselle, puolisolle tai kumminkaiman kissalle. Ei tavitse kohta enää sanoa, ettei mulla ole mitään päälle pistettävää vaatetta. Aloitin kyllä projektia jo sattumalta alkuvuodesta, kun tyhjensin vaatekaappiani ja nyt meillä on edeleen liinavaatekaapin päällä kasa sekä minun, että Norppa Herran vaatteita, jotka odottavat, että niille tehtäisiin jotain. Osan sain lahjoitettua kaverille, mutta edelleen tuo huojuva pino on tuossa kaapin päällä. Tosin siihen on päätynyt myös muutama muukin vaate tässä pitkin alkuvuotta, joten sen puolesta ihan hyvä, ettei kasa ole tuosta vielä hävinnyt. Todennäköisesti se sama kasa on siinä vielä hetken päästä, jolloin kippaan kaikki vaatteet kassiin ja vien johonkin hyväntekeväisyyslaatikkon, koska olen liian laiska kuvaamaan vaateita facebook-kirppreita varten tai varaamaan kirppipöytää. Itsellä oli tavoitteena ommella ainakin yksivärinen alaosa, yksivärinen yläosa, juhlamekko, neuletakki ja peruspaita.


Yksivärinen yläosa - chek! Alkuun siis päästiin jo jokin aika sitten, kun tein harmaasta meleeratusta joustocollegesta itselleni tunikan. Tämä tunika on yksi lempivaatteistani tällä hetkellä. Sopivan paksu ja mikä parasta, niin siinä on taskut. Rakastan taskuja vaatteissa (miksikön A kulkee aina kädet taskuissa, jos vaatteessa semmoiset on, kröhöm ;) )

Yksivärinen alaosa - chek! Raisioon avattiin jokin aika sitten uusi kangaskauppa, Kankaamo. Tokihan siellä piti heti avajaispäivänäkin käydä. Mukaan tarttui silloin tummanharmaata collegea sekä mustaa joustocollegea, jossa nukattu sisäpinta. Joustocollegesta tein heti itselleni legginsit ja ah kuinka ihanan lämpimät näpä housut ovat! Kaavan pohjana housuissa on käytetty Ottobren (5/2014) Sammalikkoa. Madalsin housujen vyötäröä muutaman sentin, jotta housut eivät nouse liian ylös. Madalsin vyötäröä myös vyötärökaitaleesta, mutta tällöin housut olivat aivan liian matala, joten piti sitten purkaa koko vyötärökaitale pois ja tehdä uudemman kerran oikean kokoisena, jotta housut tulevat tarpeeksi korkealle kuitenkin. Kuminauha on ostettu Jättirätistä ja on ihan superjäykkää. Laitoin kyllä normaalia enemmän vyötärölle mittaa tuon kuminauhan kanssa, mutta silti on aavistuksen liian jäykkä vyötäröltä, mutta käyllä näitä käyttää pystyy ja on käytettykin. Kangas myös vaikuttaa oikein lupaavalta, ei näytä yhtään nukkaantuneelta pesuista, vaikka nämä housut ovat olleetkin usein jalassa.

Tässä kuvassa vyötärö on vielä madallettu, mutta aika samalta näyttää nytkin päällä

lahkeensuut on tikattu kaksoisneulalla
Ostin jo loppuvuodesta seuraavan tunikan kankaan. Kangas on Noshilta ostettu keltainen timantti-trikoo. Tästä kankaasta piti tehdä jo aikaisemminkin tunika, mutta en silloin saanut kaavoja aseteltua tälle kangas-palalle, joten jäi silloin tekemättä. Nyt lyhensin aavistuksen helman pituutta, niin alkoi kaavatkin mahtumaan kankaalle. Kaavana tässä on käytetty Ottobren (5/2014) Frayday evening-kaavaa, jolla tein aikaisemmin tämän tunikan. Tykästyin jo heti kaavaan, mutta vasta nyt sain toisen paidan tehtyä. Pääntien kanttaus on tehty Noshin harmaalla resorilla, jotain meni pieleen kanttauksessa (venytin toisin sanoen myös kangasta kantatessa) ja pääntie oli aika löysän näköinen. Lisäksi tein kanttauksen tällä kertaa avonaiselle pääntielle, joten metsään mentiin, kun koitin saada resoreita osumaan kohdakkain. Pari kertaa tuli purettua olkasauma, ja lopulta sain resorit kohtaamaan tarpeeksi. Pääntie näytti kyllä, no ei niin kauniisti tehdyltä, mutta päätin kuitenkin ottaa tunikan käyttööni. Ja lopulta pesussa käytön jälkeen pääntiekin oli palautunut paremman näköiseksi. Eli jskus ihan hyvä, ettei kerkeä korjaamaan "virheitään".


Neuletakki - chek! Uusimman (2/2015) Ottobren ilmestyttä helmikuun alkupuolella, löytyi sieltä heti muutama kaava, jota haluaisin kokeilla. Ensimmäisenä kokeiluun päätyi tämä neuletakki Mélange Knit. Kangas on ostettu Kankaamosta, meleerattua neulosta. Katsoin jo avajaisissa tätä kangasta, mutta en silloin vielä ostanut, mutta käytiin A:n kanssa yhdessä Kankaamolla ja hain tätä kangasta sieltä. Kangas kutistuikin esipesussa jonkin verran enemmän kuin yleensä kankaat joita olen käyttänyt. Jonkin aikaan pyörittelin kaavoja kankaan päällä, mutta kangas riitti lopulta, kun hihoja lyhnsin aavistuksen. Olisin voinut tehdä tämän jopa pienemmässäkin koossa, mutta toisaalta tykkään, kun on tämmöinen löysä niin mahtuu allekin paremmin. Koska lyhensin hihoja jonkin verran ennen leikkuuta, niin lisäsin hihoihin neuloksesta tehdyt resorit.Mielestäni hiha on näin jopa kivempi, kuin, että olisi ollut suorahiha. 

Norppa Herra oli oikein tyytyväinen,
kun joutui kuvaushommiin.
Tai sitten ei.
Niin ja se juhlamekkohan tuli jo tehtyä aikaisemmin, tämä pianomekko ei tosin päätynyt niihin häihin, joihin oltiin menossa, koska hihoista tuli silloin mieleen ihan yöpuku. Sain lopulta pienten teknisten ongelmien jälkeen saumurilla tehty rullapäärmettä ja hihat lyheni paremman mittaisiksi. Eiköhän tällekin mekolle joku käyttöpäivä löydy. Tai itseasiassa mä kyllä tiedän jo mihin juhliin mä tän meinaan laittaa, mutta juhlakalu sais pikkuhiljaa syntyä, niin ehkä jotain ristiäisikin saattais joskus olla :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti