26.12.2014

Joulun jälkeen

Jaahas, joulu on nyt juhlittu ja lapset leikkii innoissaan kaikilla uusilla leluilla. Vietettiin joulua sekä miehen, että minun perheeni kanssa. Käytiin aattona syömässä Norppa Herran mummin luona ja illalla ajettiin vielä minun vanhempien luokse, jonne jäätiin myös yöksi.

A ja pikku-E saivat lahjoja vähän joka paikassa. Avattiin kotona aamulla muutama paketti, Norppa Herran mummilla avattiin myös ja vielä Norpan vanhempien luonakin. Suurin hitti A:n mielestä on varmasti leikkikeittiö, joka olikin toivelistalla ja A on puhunut siitä jo vaikka kuinka kauan. Pikku-E leikkii melkein millä lelulla tahansa, mitään selkeetä suosikkia ei ole vielä tullut.
Meillä alkoi tänään taas arki, kun mies palasi töihin, onneksi vain tämän ja huomisen on töissä ja sitten lähdetäänkin laivalle kuuntelemaan Raskaampaa Joulua. Ihana lähteä kaksin johonkin, pikku-E:n syntymän jälkeen ollaan käyty todella vähän missään kaksin, paristi taidetaan ollaan oltu elokuvissa tai syömässä.
pikku-E ja A jouluisissa tunnelmissa

pikku-E:llä Nosh:in kroko-body ja itsetehty haalari (kaavana OB:n mustikkahaalari),
A:lla mekko (mekkotehtaan Riine) ja PoP:in velourlegginsit
tonttulakit Majapuun sydänjoustocollege

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti